Jukan Museoitu Opel Rekord-D

(auton projektivaiheet voi lukea talleissa tapahtuu osinkgosta...)

Autoni on valmistunut syksyllä 1972. Suomeen se saapui "Kare"-nimisellä laivalla 19.11.1972, maahantuoja luovutti auton Helsinkiläiselle piirimyyjällä "Oy Auto-Bil Ab":lle 5.12.1972, joka luovutti sen "tieliikennelain edellyttämin varustein" edelleen asiakkaalleen, Helsinkiläiselle professorille 19.2.1973.

Kyseinen yksilö on jo tehtaalla varustettu eritysellä "Suomi-paketilla", joka varsin pitkälle sisältää tuon maininnan "tieliikennelain edellyttämin varustein" ja lisänä joitakin talvivarusteita.

Tekniikasta todettakoon 1.9 S (1897 ccm) moottori kaksikurkkuisella Zenith 35/40 INAT-automaattiryypyllisellä kaasuttimella ja automaattivaihteisto. Omapainoksi on rekisteriotteeseen merkitty 1150 kg, jossa on 15 kg ylipainoa saksalaiseen lähdekirjallisuuteen verrattuna, eli mitä ilmeisimmin "Suomi-paketti" on lisännyt painoa jonkin verran muutakin, kuin mitä roiskeläpät ja varoituskolmio painavat. 5 x14" levypyörille on varusteluettelon mukaan asennettu tehtaalla 175 SR-14 Michelin ZX:t, jollainen muuten oli mukana varapyöränä vielä 1998, jolloin vein alkuperäisvanteet hiekkapuhallukseen. Mainittakoon vielä, että ennen hiekkapuhallusta kahdessa vanteessa oli vielä selvästi luettavissa huopakynällä kirjoitettu ensimmäisen omistajan nimi.

Auton tullessa omistukseeni 12 vuotta ja yhden päivän ensiluovutuksensa jälkeen, siihen oli vaihdettu jo kertaalleen molemmat etulokasuojat ja se oli ylimaalattu huonolaatuisella alkuperäistyyppisellä 1-kerros metallihohtovärillä, joka oli jo alkanut himmentyä ja menetti lopullisesti viimeisenkin kiiltonsa muutamassa vuodessa, hoito- ja kiillotusyrityksistä huolimatta. Vasen etulokasuoja oli puhkiruostunut ja kuljettajan oven lukko ei toiminut. Työkalut, tunkki ja varoituskolmio mukaan lukien olivat jääneet matkan varrelle, käyttöohjekirjan kera. Vastaavasti tuhkakupit olivat täyttyneet natsoista (eikä myyjäliike ollut vaivautunut niitä tyhjentämään) ja keskikonsoliin oli tungettu keltaisia wunderbaumeja...istumia koristivat leopardikuvioiset yleismalliset istuinsuojat, joiden takapenkkin selkänojaosa oli Rekordiin aivan liian pieni.

Leopardi siirtyi täyttämään kaatopaikkaa, koska oli peittänyt lähes virheettömiä nailonvelourisia istuinsuojia. Ensimmäisenä käyttövuotenani jouduin uusimaan lokasuojan lisäksi vilkkuviiksen, virtalukonpohjan ja lämmityslaitteen puhaltimen. Öljyä kone puhalsi jonkin verran tiivisteiden läpi konehuoneeseen. Syksyllä auto ruostesuojattiin ja siihen asennettiin eteen lokarit.

Seuraavana keväänä oli öljypumppu korjauskunnossa ja syksyllä sitten katkesi 4. sylinterin pakoventtiili ja putosi sylinteriin. Aikaisemmasta koneenvaihdosta viisastuneena päätin, yhdessä luottokorjaajan kanssa, että tällä kertaa kone korjataan kunnolla, eikä laiteta nokalle mitään "mitä ensiksi käsiin sattuu"-konetta. Samalla matalapuristeiset männät vaihtuivat korkeapuristeisiin ja kansi SH-valuun. Entistä jäikin lohkon ja kampikoneiston lisäksi venttiilikoppa ja öljypohja. Niin ja alkuperäinen lohkolämmitin...joka muuten on yhä edelleen ehjänä paikallaan.

Rempan jälkeen koneelle täytyy suorittaa sisäänajo: Lahdesta Pelloon ja Rovaniemen ja Helsingin kautta takaisin kolmessa päivässä, öljynvaihto ja kannen kiristys. No paloihan se kannentiiviste. 32 000 km myöhemmin...mikä käyttötapa ja -olosuhteet huomioon ottaen on ällistyttävän pitkä matka. Vai mitä mieltä olette täyskaasukiihdytyksestä 200 m ja 2 minuuttia pakkasesta, ilman esilämmitystä, tehdyn käynnistyksen jälkeen? Vähintään kahdesti päivässä, yleensä alle viiden ajokilometrin välein.

Ennen sitä kuitenkin sattui parikin asiaa. Joulukiireissä kolautin etupyörän katukiveykseen. Siis liukkaassa risteyksessä, pyörät linkussa, melkein suoraan risteyksen yli, alatukivarsi ja vanne eivät kontaktin jälkeen enää olleet muodossaan ja ajaminen muistutti ajamista polkupyörällä, jossa etuhaarukka on takaperin ja pumppu pinnojen välissä. Kun muiden kiireiden ohella ne oli vaihdatettu, hyytyi auto sitten jouluaattoiltana tienposkeen, eikä suostunut käynnistymään. Ennenkuin seuraavana arkipäivänä korjaamon hallissa. Jolloin tietenkään sammumisen aiheuttanutta vikaa ei löytynyt. Kun sama temppu vielä seuraavalla viikolla uusiutui, alkoi kaasutinrumba, joka onkin aivan oma tarinansa.

Oltuaan lähes 21 vuotta (joista 9 minulla) päivittäisessä käytössä, jäi Rekord syksyllä -93 ensimmäistä kertaa talveksi seisomaan.

Keväällä -94 sitten maksettiin ajoneuvoveroa 300 markkaa. Käyttöönottoremontissa paikattiin puhkiruostunut tankki jäähdytinkorjaamossa tinaamalla ja kesällä kävin Ahvenistolla. Kierrosaika mitattiin kellolla, mutta on sittemmin poistunut käytettävissä olevista tiedostoista. Vasemmalle kääntyvissä mutkissa kone hyytyi, rengaspaineet olivat liian alhaiset ja auto puski keskimääräistä tolkuttomammin eivätkä automaatin välitykset oikein olleet sopivat. Paluumatkalla takaa kuului joskus satunnaisesti outo kolaus, lähinnä kaarteissa. Eihän sieltä tasauspyörästöstä ollut irronnut kuin yksi hammas. Irto hampaan poistamisen jälkeen kesä ajeltiin hissukseen, ainakin mutkissa ja pohdittiin eri vaihtoehtoja, tasauspyörästön korjaus mukaan lukien, kunnes sitten syksyllä löytyi Saksasta tuodusta kolariautosta kokonainen ehjä taka-akseli uusien tasauspyörästön laakereiden hinnalla.

Onneksi, sillä samalla kun sain uudenveroiset jarrukilvet suolan syömien tilalle (säätöepäkeskot löystyneet, eivät pitäneet säätöjä), pääsin eroon vetopyörästön virheellisen hammaskosketuksen aiheuttamasta jyrinästä.

Oltuaan vielä viimeisen talvensa satunnaisessa käytössä, mm. tuuraten muutaman viikon muuan koneensa pudottanutta Kadettia, jäi Rekord veropakolaiseksi toukokuussa -95.

6.5.1995 tankattu bensa paloi loppuun 7.8.1997. Sillä matkalla, kevään -97 aikana, huollatin automaattivaihteiston Powermaticissa, korjautin ja asennutin paikoilleen alkuperäiskaasuttimen ja aloitin museointiprojektissa tarvittavien osien hankkimisen. Vajaan tuhannen kesäkilometrin jälkeen alkoi se talvi jona museoajoneuvoikä täyttyi.

Maaliskuussa 1998 vein auton pajalle valmisteltavaksi maalausta varten. Mitä sitten tapahtui, onkin jo toisaalla kerrottu.
...
...
Kokoonpanovaiheessa vanhaan Rekordiin löytyi uusia osia:
- puskurit
- puskurien pystykoristeet
- ajovalojen lasit
- takavalojen lasit
- etupuskurin kiinntysraudat
- hattuhyllyn pahvi
- ohjauspylvään suojaputki
- rekisterikilven valot
- rekisterikilvet
- laatikollinen kiinnikkeitä, kumeja ja liittimiä, joista erikseen tulkoon mainituksi konepellin reunoihin tulevat, tulitikkuaskin kokoiset vaahtomuovinpalat, varaosanumero 104562 (á 38,-) ja äänimerkin hiili (rattiin) 1242138, (87,-), joiden tilalle ehdin jo tehdä korvaavat osat, mutta jotka kuitekin sitten jostain löytyivät alkuperäisvaraosina.

Lisäksi ystävälliset ja pitkämieliset kanssaharrastajat ovat toimittaneet linja-autollisen hyviä käytettyjä osia ase(vai pitäisikö olla auto-)veli hintaan, josta kiitokset kaikille.

Vaikka auto onkin jo läpäissyt museoajoneuvotarkastuksen ja rekisteröity museoautoksi, ei se ole täydellinen. Parempikuntoisia osia on vielä tulossa ja haussa.

Paluu