Opel Monza – Coupe mallisarjan huipulta

Monza A 1981 70 –luvun energiakriisistä oli juuri ja juuri toivuttu, kun Opel esitteli uuden malliston isojen autojen sarjaan. Malliston yläpäähän tuli mallivuodelle 1978 Uuden Rekordin ja Commodoren rinnalle pitkälti näiden tekniikkaan perustuva Senator ja sen coupe malli Monza. Rekordin uudistuttua E –malliksi myös Commodore pysyi tuttuun tapaan Rekordin sisarmallina 6-sylinterisillä moottoreilla. Näitä C –mallin Commodoreja on suomeen tullut aikojen saatossa todella vähän ja niiden olemassa oloa ei edes yleisesti tiedetä, harrastajapiirejä tietysti lukuun ottamatta. C-mallin Commodorehan on ulkoisesti sekoitus E –Rekordia ja
A –Senatoria: Senatorin pellit, paitsi peräluukku ja takavalot, jotka on lainattu Rekordista. Tekniikka näissä oli pitkälti samaa, Commossa tietysti vahvempi taka-akselisto ja ympäriinsä 5-pulttisin navoin Senator A 1982

 

Vuoden 1977 Franfurtin autonäyttelyssä esiteltiin Opelin uusi "isokorinen" coupe. Monza täytti aukon joka jäi, kun Commodoresta ei enää valmistettu urheilullista korimallia. Monzan ja Senatorin tekniikka seuraili Rekordin ja Commodoren linjoja. Etuakselisto näissä kaikissa on sama, takana on tosin erillisjousitettu akselisto, joka Opelilla oli silloin suuri uutuus. 5-pulttiset pyörännavat, levyjarrut ympäriinsä ja edessä jäähdytetyt, kuuluivat vakiovarusteluun. Moottoriksi sai heti alkuun 3-litraisen L-jetronicilla varustetun ruiskumoottorin tai vaihtoehtoisesti kaasutinversion joko 2,8 tai 3 -litraisena. Vaihteistoksi saattoi valita joko 4-vaihteisen manuaalin tai 3-vaihteisen automaatin. Ohjaustehostin kuului automaattisesti varustelistalle. Monza A1

Monzan kasvojen kohotus suoritettiin mallivuodelle 1983. Tällöin ilmettä hiukan uudistettiin muovipuskureilla ja keulan ilmettä kohennettiin uusilla valoilla, maskilla ja konepellillä.
Tekniikkapuolella moottorivaihtoehdot kutistuivat kahteen: 3,0 ruisku ja pienennetty kaasutinmoottori, joka oli nyt 2,5 –litrainen. Vaihteistoksi sai viisivaihteisen manuaalin tai 4-vaihteisen automaatin. Automaattivaihteisto oli Monzassa maksuton optiovaruste, ja niinpä moni ostaja halusi hiukan mukavuutta muutenkin hiljaiseen ja vakaakulkuiseen autoon.
Tämän takia melkoinen osa Monzista on varustettu automaatilla, joka tosin hiukan vähentää auton urheilullista luonnetta. Monzan tapauksessa tosin pitääkin puhua herrasmies sportista, jolloin auton todellinen luonne tulee parhaiten esille.
Monza A2 30 E GSE 1985 Vuosina 1983 ja –84 A2 –mallin Monzaa valmistettiin jopa nelisylinterisellä moottorilla, vuonna –83 2,0 ja –84 2,2. Neloskoneista Monzaa ei kyllä voi hyvällä tahdollakaan sanoa urheilulliseksi. Kutosen ja automaatin kanssa se nimittäin painaa karvan alle 1500 kiloa, eikä parin sylinterin puuttuminen saa helposti aikaan edes kahdensadan kilon kevennystä. Teho-painosuhteen valossa Monza ei siis vaikuta alkuunkaan nopeakyytiseltä kulkineelta.

Viimeiset Monzat valmistettiin vuonna 1986. Vaikka autolla on jo ikää tuntuu se edelleen kalliimman hintaluokan autolta. Monza on ennenkaikkea hiljainen auto, ja maantiellä se kulkee kuin juna. Tietysti rakenteelliset seikat kuten vesikourut suhisevat suuremmissa nopeuksissa enemmän kuin nykyään uusissa autoissa, mutta äänieristys on onnistunut. Erityisesti GSE –varustelu tekee Monzasta entistäkin hienomman auton. Recaron istuimet, tumma sisustus ja hillitty takaspoileri takaluukun kannessa sekä hillityt helmalevikkeet vaikuttavat yllättävän paljon auton yleisilmeeseen.

 

Teksti, Timo. R.

paluu..