Tarina alkaa kesästä 1997, jolloin tuli päätettyä, osin ulkopuolisen vaikutuksen myötä, siirtää ainoa oikea auto eläkkeelle eli museorekisteriin. Koska pinta vaati pientä suurempaa fiksausta, kyselin sopivaa maalaria ja kun muuan suositellun fiksarin kanssa päästiin hinnoistakin sopimukseen, niin vein sitten autoni sinne keväällä 1998, ajatuksella saada auto kesäksi ajoon ja syksyllä museokilpiin. Puhetta oli vapusta, no vuosiluku jäi täsmentämättä ja vappuna 2000 sitten päätin vaihtaa maalaria. No se siitä autosta, kesällä tarvin kuitenkin kesäautoa. Kitkuttelin ensin yhden kesän talvikulkineella ja museokadeteilla. Toisena kesänä aloin sitten katsella autopalstoja sillä silmällä, että josko joku kiva pikku ritsa löytyisi sopuhintaan, kesän ratasessiota varten. 

"Ascona 2,0 aut. 2000,-" Varsinaisesti kyllä etsin pienempää ratalelua, mutta kun tekniikka kuulosti Rekordiin varalle sopivalta, niin kiusaus kasvoi katsomisen asteelle. Taas hurskaana ajatuksena käydä Ahvenistolla ja myydä pois, joko kokonaisena tai jättää kone ja laatikko varalle ja loput osina. Myyjän pihalla auto näyttikin sitten joltain aivan muulta kuin parin tonnin ritsalta ja koeajon jälkeen lyötiin kättä päälle ja kauppakirjaa. Tyhjäkäyntivaivainen, katsastamaton ja verorästinen auto ei ihan ehtinyt juhannukseksi liikenteeseen, mutta heti ensimmäisenä arkipäivänä maksoin verot ja lähdin hakemaan leimakonttorilta vikalistaa, jota en sitten kuitenkaan saanut, vaan leiman. Mittarien vieressä sitten fiksattiin tyhjäkäyntiä siedettävämmäksi ja laitettiin pohjaan sen verran peltiä, että uskalsi Ahvenistolle lähteä. Öljytkin vaihdettiin.

Ensimmäinen yritys epäonnistui, kun nykimisellä alkanut käyntihäirikkö sammutti auton jotakuinkin puoleen väliin menomatkaa. Porukalla tutkittiin kaasaria ja sytkää, mutta tienpäällä kaikki näytti olevan kunnossa, kipinää tuli tulpille eikä kaasarissa ollut mitään silminnähden fataalia. Seuraavana päivänä sitten taas mittarien viereen ja joku tunnistamaton häiriö oli iskenyt kipinäreitille ja sekoittanut ajoituksen pahemman kerran. Kun vielä varmuuden vuoksi uusittiin tulpanjohdot ja säädettiin kaasari, niin matka voikin jatkua.

Syksmmällä otettiin sitten uudempi yritys Ahvenistolle ja nyt saatiinkin jo aika, tosin jopa automaatille tolkuttoman huono, mutta alle kahden minuutin kuitenkin. Irtoilevan (löystyi, ei antanut täyttä kaasua) kaasuvaijerin lisäksi käynnissä oli jotain muutakin häikkää, kaasua painettaessa rötäsi ja kunnon veto löytyi vasta kun ryypytti reilusti. Oireet ilmavuodon, paikka epäselvä.

CIH:in rääkkäämisestä saatujen kokemusten perusteella mieleen tulevat vaihtoehdot olivat 1. kansi halki, 2. pahvi palanut, 3. mäntä sulanut. Kansi sitten tuli pajalta ehjän papereilla takaisin mutta käynti oli edelleen huonoa. Paljastui sitten, että korvaus Weberi carburatorin ja sovitus laipan väli oli täytetty bensaliukoisella mömmöllä ja kiristetty (joskus) liikaa. Ensihätään korjaus oli kaksi paperi tiivistettä ja väliin runsaasti liimaa. Mittarien luona vierailu todisti jälkimmäisen diagnoosin oikeaksi ja kone kävikin vihdoin kunnolla, kun vielä kaasuvaijeriinkin saatiin lukkomutteri, niin konepuoli alkoikin olla OK, Opel Kunnossa.

Ja todellakin, soitto maahantuojalle ja valmistenumeron mukainen varustelista paljastivat, että aika erikoinen paketti olikin tullut hankittua. 1977 ei kovinkaan montaa Asconaa tullut Suomeen Berlina ja SR varustuksella, automaatilla, katoluukulla ja metallivärillä. Matkan varrella osa oli kadonnut, mutta automaatti, kattoluukku ja SR paketti sentään olivat tallessa. Eihän tällaista harvinaisuutta voinut harrastajana itseään pitävä laittaa lihoiksi tuskin edes tavalliseen kiertoon.

Kun ykkös Opelikin viipyi vielä maalaamolla, niin kypsyi sitten päätös kunnostaa tätäkin hieman. Talviajo olisi ollut mädälle korille kohtalokasta, joten talvikulkine sai tehdä tehtäviään, Ascona sensijaan pääsi hoitoon. Paikallisen ammattikoulun peltiopiskelijat väänsivät kuukaudenpäivät peltiä Opelin pohjaan, ja jotain tuli kuntoon, mutta paljon jäi vielä tekemättä. Ei tule niillä opeilla autopeltien korjaajia. Tilkkutäkkiä ja korjaamattomia kohtia vierekkäin, korjattujen kohtien suojaus TM-testitasoa (eli näkyviin paikkoihin oli kyllä sudittu jotain). Melenkiintoinen sessio oli kesä Ascon siirtäminen amikselta kotiin. Pakkasta parikymmentä ja jääkeli eikä kesäautossa tietenkään ole imuilman esilämmitystä, talvirenkaista nyt puhumattakaan, onneksi sentään lukkoperä, vastaavasti automaatti lisäsi suorituksen vaikeusastetta, puhumattakaan siitä, että kotitallin sisäänajo on keskellä jyrkkää mäkeä olevassa kapeassa porttikäytävässä.

Jäähdytinkorjaaja onnistui paremmin, vuotaa enää vähän alareunasta ja mittarikorjaaja sai matkamittarin toimimaan oikein ja lämpömittarinkin jotenkuten. Oli soveltanut uudet sisukset jostain tarvikemittarista. Vielä kun vietin yhden kevätpäivän pihalla viilailemassa kaasuttimen jalkaa suoraksi ja laittamalla imusarjan ja laipan ja laipan ja kaasuttimen väliin oikeat tiivisteet, niin kevät vaikuttikin aika lupaavalta. Leima tuli läpihuutojuttuna, eikä läpihuuto tarkoittanut pohjan läpi huutamista,  rei'istä olisi puhe kuulunut kuiskaamallakin, mutta eivät kuitenkaan estäneet leimaa, eivätkä aiheuttaneet korjauskehoitusta. Kyllä niitä taas kesän mittaan muutama ilman eri käskyä tukittiin, mutta vieläkään kori ei kestä nostaa omalla tunkilla.

Radalla saatiin vihdoin ajettua koko sessio ilman muita ongelmia, kuin että jäähdyttelykierroksella puhaltimen suurempi nopeus lakkasi toimimasta. Aikaisemmin oli jo ollut epäilystä, että lukkoperä ei pidä kuin ääntä,  mutta oikeilla öljyillä se alkoikin pitää vasemmalle mutta sehän ei Ahveniston ykkösmutkassa auta, eikä sillan alle nousussa, muuten matka taittui ihan mukavasti, kello vain ei tykännyt. Selitykseksi tarjoilin kolmiportaisen automaatin sopimattomia vältyksiä, kuskissahan ei tietenkään voi olla vikaa...Kaveri ajoi Datsun 120 Y 1,5:llä 1:50,osia, itse viivyin Opel Ascona 1,9 S automatic 2,0:lla viitisen sekuntia pidempään.

Muuten ajot menivät mukavasti. Kesän lopulla sitten tuli taas aika pohtia. Ei tätä kyllä kiertoon...Toisaalta entisöintikin on omiin mahdollisuuksiin nähden nykyisten rajojen ulkopuolella. Haluaisiko kukaan muu kokeilla? Talvella ilmoittelin parissa alan julkaisussa, pari harrastajaa kävi katsomassakin, mutta kauppa ei käynyt. Ykkös Opel valmistui ja nyt sitten pitäisi ihan oikeasti päättää, mitä tehdä kesä Opelille. Toistaiseksi auto on myytävänä entisöitäväksi. Vain entisöitäväksi.