Kemora 21.7.2002

Rauhallisen letkeiden näyttelyiden ja yhden vauhdikkaamman kiihdytyskisaamisen jälkeen tuli kokoontumisvuoroon Kemoran moottoriradalla järjestettävä rata-ajoharjoittelupäivä jota edelsi iltamat kauniin järvimaiseman rannalla sijaitsevan leirintäalueen kupeessa.

Jos jonkinlaisia tapahtumia tänä kesänä onkin tullut kierreltyä ja tätäkin reissua edeltävänä päivänä pistäydyin Summer Nationalsien lajittelu/aika-ajoissa Kalajoen lentokentällä katselemassa mitäkö uutta varikolta löytyisi. Ja olihan siellä varikkotunnelmaa moneen eri lähtöön.

Moottoripyörien matka oli turvallisuussyistä vain 200 m muttei se kyllä vauhteja paljoa vähennellyt...vai mitäs sanotte loppunopeuksista jotka olivat alun 240 km tunnissa...(MP, autot yli 250km/400m)

Paikalla nähtiin myös nopeita moottorinvaihtoja sekä peräremontteja ja erilaisia hienoja varikkotekeleitä pienoismalliautoista golfkärrykuljettimienkautta erilaisiin mopoihin sun muihin.
Opel kuljettimia ei tälläkertaa kuitenkaan radalla ollut vaikkakin muita nopeita mm Street B kuljettimia radalla vihelsikin, unohtamatta D ryhmän äreä äänisiä isomoottorisia menopelejä ja mm. yli 1200 heppainen näytöslähdön repäisevä Corvette..oli muuten melkoiset pörinät!

	Ja niinpäs sitten pohjoisen porukka kokoontui yhteen lajittelujen jälkeen Kalajoella jotta matka kohti Kemoraa voisi alkaa. Samoihin aikoihin myös etelän miehet suunnistivat jo kohti majoitusaluetta jossa kerääntyisimme yhteen vaihtamaan kuulumisia ja esittelemään uusia konstruktioita. Matka kohti leirintäaluetta sujui kaikilta ilman murheita, mitä nyt joku tunki traktoriansa 100 km/h ajavan letkan väliin aiheuttaen ylimääräisiä väistöliikkeitä edellä ajavalleni Juhalle Kadetillansa.

	Aloimme lähestymään pikkuhiljaa Veteliä ja odottelimme innolla keitä paikalle jo tuolloin saapuisi ja totesimmekin viisikon Juha, Juhani, Sami, Toni ja Jyrki olevan ensimmäisenä paikalla muita odotellen. Hetken kuluttua vahvistelimme puhelimitse muiden saapumisia ja samalla paistelimme kasoittain makkaroita ja kyljyksiä jo paikalle eksyneiden Jarmon ja hänen morsiamensa sekä Petrin ja Kimmon kanssa.

Pikkuhiljaa Harri ja Reijokin saapuivat paikallensa ja syöminkien lomassa keskitimme muiden lomamatkalaisten ohjeiden mukaan opelirivistön linjaan jotta kiinnostuneille, joita tuntui riittävän ! olisi miellyttävää silmänruokaa tarjolla.

'Pakollisten' konehuonetutkimusten ja kuulumisienvaihteluiden lomassa räpsittiin matkamuistoksi valokuvia ja todettiin pariinkin otteeseen varkaidenpelottimiksi keksittyjen laitteiden toimivan.

	Siinäpäs ilta hurahtikin mukavasti, siirtyen jopa yön puolelle ihmetellessä mm. mantojen korkeuseroja ja kadettien 'riittävän' kokoisia jarrusatuloita. Erilaisin rakentavin keskusteluin jatkettiin kisa-alustoista ja korin jäykistämisestä vakiokaasuttimien kautta kuusisylinteristen käyntiääniin.
	Sitten aamuaurinko herätteli meidät kauniin järven rannalla ja alkoi nopea pakkaaminen siirtyäksemme kohti moottorirataa.

Radalla

Päivä oli kerrassaa mitä upein! Aurinko paistoi välillä jopa liiankin kuumasti mutta se ei varikkotunnelmaa kyllä yhtään vähentänyt!

Autot tyhjennettiin kaikesta mahdollisesta irtonaisesta tavarasta ja tarkistelimme ajoneuvoja jotta akut ym. olisivat varmasti kiinni.

Työkalut, renkaat ja muut ojennettiin varikolle jonka jälkeen olikin aika tutustua rataan letkassa ajaen. Ei muuta kuin kypärät päähän ja ihmettelemään radan omituisia mutkia ja suoria joita tuntui riittävän...ainakin aluksi..

2 723 metriä pitkällä radalla riitti ihmeteltävää. Ensin oli pitkä suora, sitten mutka, sitten monta pikkumutkaa ja sitten oikein jyrkkä mutka jota seurasi entistäkin tiukempia pikkumutkia ja jo mainittuja suoriakin..vai oliko? :-)

Tutustumiskierrosten jälkeen aloimme pienin erin ajaa rataa ympäri kierros kierrokselta hieman nopeammin ja kohtapuoliin piti itse kyllä tulla jo aukomaan konepeltiä ja kyselemään muiden tuntemuksia radasta. Samalla vaihtui renkaatkin jottei turhaan kuluttaisi jokapäiväisessa ajossa olevia renkuloita.

Joidenkin mielestä oli liukasta ja minusta lyhyitä suoria..

Tunnelmaa ei kyllä puuttunut ja paikalla kävi kalustoa tutkimassa myös mobilistihenkisempiä jäseniämme ja radalla kävi ajelemassa myös muitakin merkkejä kuin Opeleita, mutta muillekkin olisi tilaa ollut.

Mitään ihmeempiä vaurioita ei kenenkään autoihin tullut, mitä nyt ihmeelliset putkien irtoilemiset ja nykimiset kaarteissa ja polttoaineiden omituiset karkailut tankista johtivat eri autoissa huoltotoimenpiteisiin.

Kaikki viat saatiin kuin saatiinkin korjailtua paikanpäällä ja mm. kaasuttimen kiinnityspulttien lisääminen yhdestä kappaleesta kymmeneen lopetti nykimiset ja erilaisten tankinkorkkien vaihtelut täyttöputkelle pitivät lopulta bensatkin tankissa. Oman auton konepelti oli tuon tuostakin pystyssä jotta liika kuumuus haihtuisi pikkuhiljaa pois..

Paikalle lupautunut kisakettu Petri K alkoi pikkuhiljaa opastaa henkilökohtaisesti meitä kaikkia rata-ajon saloihin ja Toni joka oli ensimmäisenä vuorossa alkoikin yht´äkkiä kulkea radalla melko vauhdikkaasti ja varikolle saavuttuaan naama loistikin, ei punaisena auringosta vaan siitä tunteesta kun vakio manta kulki kuin riivattu kun vaan ajolinjat alkoivat muistuttaa sitä mitä niiden tulisi olla!

Samoin kun oli huomattavissa 1,2S kadetin soveltuvuus hyvin radalle sillä pikkuhiljaa oikeiden ajolinjojen myötä renkaiden ujellus väheni ja vauhti kasvoi.

Odottelin omaa vuoroani ja sen tultua aloin ymmärtämään mitä Kimmon sanoma hänen ollessaan kyydissäni varikolle palattuamme tarkoitti..'Löysit sitten yhdestä mutkasta neljä mutkaa'..

Jumatsuikka..ei siinä ollut kuin vain yksi mutka kun sen vain oikein ajoi! Tästäkös vauhdikkuus kasvoi heti, ja silloin tällöin jopa liikaakin kun piti opetetusta huolimatta koittaa eri ajolinjoja jotta tietäisi mitä tapahtuu.

Niin taisi koittaa muutama muukin, senverran vauhdikkaalta kuuluvia kiljaisuja radalta kuului välillä renkaiden uljahdellessa apua.

Itse tein esimerkillisen ajovirheen kääntäessäni varikkosuoran jälkeisessä mutkassa hieman liian aikaisin seurauksena reunakivityksen ylitystä puskemisen johdosta ja hieman ylimääräistä sorasinkoilua ennen takaisin radalle pääsyä. Tätä seuraavan kierroksen aikana puhkesi rengaskin, tosin saiko vaurio alkunsa jo aiemmassa toikkaroinnissa vaiko kääntyikö se vain alle ja tyhjennyttyään puhkesi? Mitä todennäköisemmin kuitenkin se tuhoutui (korkea 185/13) alle taittuessaan koska hidasta mutkaa yritin ajaa kuin nopeaa mutkaa ;-) ja sen tunsi heti yrittäessä kääntää autoa muljahtelevana etupäänä.

Jokatapauksessa opetti sen että mikäli ulkona jollain tavoin käy, on vuorossa varikkokäynti jossa tarkistuksen alle joutuvat renkaat ja muutkin alustassa sijaitsevat osat.

Mutta vahingoilta vältyttiin..joillain hieman öljyä konehuoneessa muutamia palaneita sulakkeita, katkenneita G-voimien repimiä penkinkiinnityksiä..muttei mitään senkummempaa.

Mutta oppia tuli roppakaupalla, suoria ei ollutkaan siis niin paljoa eikä myöskään niin monta mutkaa! Moottorikin alkoi pysymään oikeissa lämpötiloissa kun vauhti pysyi yllä ilman repimistäkin ja renkaatkin siitä rauhallisemmasta ajotyylistä mitä ilmeisemmin pitivät..tosin pari kierrosta lujaa riitti jonkajälkeen renkaissa oli havaittavissa erilaisia pito-ongelmia, itselläni (tai ainakin omasta mielestä:) lähinnä etupäässä ja hitaissa mutkissa.

Rata-ajon kipinöitä syttyi siellä täällä ja ensi vuonna mitä todennäköisemmin joillakuilla jo työnalla olevien lisäksi on tallissansa rata-ajoon soveltuvia laitteita.

Aika kului niin vauhdikkaasti hyvässä porukassa ja ajosuorituksia seuraten että sitä olisi lopulta toivonut olevan lisääkin, mutta kotiin oli pakko lähteä.