Tämän mantan tarina alkoi erään tuttavani
innostuttua etsimään itsellensä alkuvuosien SR mantaa josta
olisi tarkoitus tulla juuri sellainen kuin se tehtaalta
lähtiessäänkin oli ollut.
Aikansa lehtiä selaituaan sellainen löytyikin ja niinpä kaveri
lähti siltä seisomalta puhelimessa kuvailtua autoa katselemaan.
Matka suuntautui n 500km päähän, ja paikanpäälle
päästyään totesi hän auton olevan suht siinä kunnossa
missä se oli kuvailtukin, tosin, auto oli päällepäin kuin SR
ja mittaritkin olivat paikoillaan mutta rekisteriotteesta ei
löytynyt mainintaa että se SR olisi.
Asiaa enemmän penkoessa paljastui että auto oli muutettu uutena kolarivaurion jälkeen vastaamaan täsmälleen SR mallia. Nooh, olihan se kohta 25 vuotta ollut samassa kuosissa joten senkinhän saisi museokatsastettua SR mallina kunhan vain esittää tarkat dokumentit auton vaiheista.
Auton kotiin saatuaan alkoi hän tarkemmin tonkia ostostaan ja totesi ettei se (tyypillistä) aivan niin fiksussa kunnossa ollutkaan...tässä vaiheessa puhelin pirahti ja kohta olin itsekin tuijottelemassa uusinta "perheenlisäystä." Siinä sitten penkoessa totesimme ettei autossa olisi kovinkaan paljoa käyttökelpoista peltiä pitämässä inssejä tyytyväisenä ja museoautona se ei olisi milläänlailla suotavaa. Ja niinpä huomasin kohta olevani itse tekemässä autolle varsin mittavia peltitöitä ja samalla tulisi uudet sähkötkin vedeltyä ja tämän jälkeen kaveri saisi itse jatkaa auton kasaamisen ja viimeistelyn loppuun.
Autoon piti vaihtaa :
Huh, työmaata kerrakseen...
Autolla ei kuitenkaan ollut kiire ja pikkuhiljaahan se sitten
valmistuikin nykyiseen asuunsa.
Peltitöiden tekemisen jälkeen aikaa
vierähti lähemmäs pari vuotta ja puhelin pirahti ja mantan
omistaja kyseli että joskos haluaisin ostaa auton?
Hän oli ostanut täysin alkuperäisen toisen mantan vain 187 tkm
ajettuna melkein heti projektin kotitalliin takaisin saamisen
jälkeen ja into autoon oli loppunut siihen paikkaan ja se oli
siis siirretty varastohalliin pressun alle odottelemaan muuta
toimintaa.
Itselläni ei ollut aikaa alkaa
saattamaan loppuun projektia ja autojakin oli ihan
kiitettävästi jo muutenkin riesana joten soitin Tonille,
kaiffarille jolta olin itse aiemmin ostanut sivuilla esiintyvän
SR mantan. Ja autoa katsomaan...
Tai oikeastaan Tonin mantakuume oli jo noussut siihen pisteeseen
että autoa mentiin "hakemaan."
Ja niinhän siinä kävi että auto siirtyi hänen talliinsa odottelemaan uudelleensyntymistä joka on siis tähdätty kesäksi 2001, ja tuolloin aikavarmasti autolla tienpäällä näkyykin. Mukava lisä suomen vähäiseen manta kantaan...
Moottoriksi on tulossa joko
käyttäjäystävällinen 19/20 alakerta , ruiskut, vakiokansi,
ja n280 ast. hydraulinokka. tai 2,2-2,4 alakerta.
Muina vaihtoehtoina on ajateltu muuttaa auto vastaamaan joko 1,9
TURBO mallia tai käyttää 2,0 OHC tekniikka, sen tulevaisuus
näyttää. Myöskään 20XEV ei ole poissuljettu mahdollisuus.
teksti ja kuvat: jyrkijuhani